Kaikki alkoi hienosti, ensimmäinen tunti meni hyvin ja sen alku , mielessä koko ajan oli ajatus "tänään menee liian hyvin ollakseen totta". Kukaan ei kommentoinut mihinkään asiaan ja sain olla rauhassa. Ensimmäisen tunnin jälkeen alkoi koko lukuvuoden ensimmäinen hyppäri ja alitajunnassani pelkäsin sitä miten tulisi käymään. Aloitin lenkkeilyn ja kävelin luonnossa yksin kuinka rauhoittavaa. Kaikki meni hyvin siihen asti kun päätin poiketa läheisessä kaupassa ostamassa karkkia. Törmäsin ovella pariin kiusaajaan ja he alkoivat heti sanoa kuinka olen ruma ja karkki vaan pilaa ulkonäön ja jotain he huutelivat perään...En jäänyt kuuntelemaan.
Pääsin pikkuhiljaa koululle , olin unohtanut kaikki ne pahat sanomiset ja ajatellut "niinhän sen kuuluu minulle sanoa". Istuin yksin koulun pitkällä käytävällä ja näin että kiusaajani astuivat sisään , tunsin sen että kohta alkaa taas kauhea moittiminen ja pian he asettuivat ympärille ja mietin päässäni jälleen kerran "mä en selviä tästä". He alkoivat kysellä ja tuuppia ja pian yksi koulumme opettajista saapui ja hän näki tilaanteesta vain sen osan kun makasin maassa ja hän luuli että olin kaatunut ja en saanut suustanu sanaa sen itkun keskellä....
Tossa tuli kommentti edelliseen että kerro asiasta ja näin...Tiedän että on säälittävää olla kertomatta, mutta olen oikeasti maailman ujoin ihminen ja en saa sanaa suusta koskaan ja en osaa puhua asioista ja olen joskus myös kertonut opettajalle mutta se hoitui pienen puhuttelun jälkeen ja siihen se lakkasi hetkeksi mutta tuli takasin kahta kauheampa.
Kertomatta jättäminen ei ole todellakaan säälittävää; useimmiten kiusaaminen vain pahenee, niin on ihan ymmärrettävää olla siitä hiljaa... mutta ehdotan silti, että menet kertomaan kiusaamisesta koulukuraattorille tai terveydenhoitajalle, jos teillä on vaikka terveystarkastus jossain vaiheessa, niin sen yhteydessä. Tai jos sun ujous rajoittuu vain oikeaan elämään eikä nettiin, niin voisit myös kokeilla laittaa niille sähköpostia asiasta?
VastaaPoistaOmalla kohdallani kiusaaminen alkoi 4. tai 5. luokalla, kuudennella meni niin pahaksi, että lintsasin koulusta viimeisen puoli vuotta (hyvästi hyvät numerot...), jonka takia jouduin suljetulle psykiatriselle osastolle kuukaudeksi (pakkohan sitä on jotenkin mielisairas olla, jos itsesuojeluvaisto estää kouluun menemästä -.-). Yläasteelleni ei päätynyt ketään kiusaajaa ala-asteelta, mutta kiusaaminen taisi kuitenkin alkaa jo ensimmäisenä päivänä, ja kolmannesta päivästä lähtien lintsasin koulusta koko ensimmäisen jakson, jonka takia jouduin nuorisokotiin, ja sieltä mut pakotettiin menemään kouluun, joka päivä.
Olen itsekin erittäin ujo, joten en sen paikan ohjaajillekaan tietenkään kertonut kiusaamisesta, ennen kuin se meni sitten niin pahaksi, että kun eräänä aamuna piti taas kouluun lähteä, jäin vain huoneeseeni itkemään. Jossain vaiheessa sinä aamuna työvuorossa ollut ohjaaja tuli katsomaan, missä viivyn, ja se tilanne sitten päättyi niin, että kerroin kiusaamisesta, enkä sinä päivänä joutunut sinne menemään.
Seuraavat liki kolme vuotta kuluivat siinä, että silloin tällöin ohjaajien kautta opettaja sai tiedon kiusaamisesta, joka johti muutamiin puhutteluihin, jälki-istuntoihin, kiusaamisen pahenemiseen, uusiin puhutteluihin, jälki-istuntoihin jne., kunnes joskus yhdeksännen luokan alussa opettajani sai mahtavan idean, että pakkohan mun on valehdella ja värittää totuutta, koska eihän kiusaaminen voi muka jatkua, jos kiusaajia on monta kertaa rangaistu, ja uhkas aiheuttaa mulle ongelmia, jos vielä selitän kiusaamisesta jotain kenellekään. Sitten päätin ottaa ohjat omiin käsiini, ja yhdessä kiusaamistilanteessa potkaisin takaisin, josta ohjaajat kuulivat ja lakkasivat ottamasta kouluun yhteyttä kiusaamista koskien, koska nythän se kiusaaminen oli "molemminpuolista".
Sori, tuli nyt aika pitkä teksti, mutta pointti oli se, että omalle opettajalle kannattaa siis kertoa korkeintaan kerran, pari (mutta vähintään kerran, jotta se ei jälkikäteen voisi väittää, ettei olis ollut kiusaamisesta tietoinen), monet opettajat kun eivät halua "huonon luokan/koulun mainetta", niin mieluummin lakaisevat huonot asiat maton alle ja suojelevat kiusaajia. Terveydenhoitajilla tämmöstä harvemmin kai on, ainakin meidän koulun sellasella oli useampi koulu, jossa kävi. Itellä tosin oli sen verran huono tuuri, että meillä oli sama terkka yläasteella kuin ala-asteella, muistaakseni en jostain syystä vaan pitänyt siitä henkilöstä, niin ei tullut sille ikinä mitään sanottua.
Saanko muuten kysyä, miksi menit kymppiluokalle? Ajattelin vaan, että se ei välttämättä ole sen kaiken kärsimyksen arvoista. :-\
Toi autto paljon :) Ujous vie voiton :/ muistan joskus olleeni yläasteellakin tästä asiassa yhteydessä opettajaan mutta se johti lisää hankaluuksia ja asia jäi siihen...Kympillä oon siks että ysillä lintsailin numerot ei ollu hyviä , en päässy mihkään ainut vaihtoehto tulla korottamaan numeroita. Kyllä tää tästä...enää puolvuotta.
VastaaPoistaAa, no sitten sun on kyllä vähän pakko kestää. :-\ Ellei kiusaaminen puolen vuoden aikana lopu, niin toivottavasti ei ainakaan pahene, tsemppiä! :)
VastaaPoistaOletko harkinnut sellaista vaihtoehtoa kuin iltalukio? Siellä on sekalaisen ikäistä porukkaa, ja tuskin kiusaamistakaan. Ja sen jälkeen yliopistoon.
VastaaPoista